Kirjoittanut Matias | joulukuu 12, 2008

Stadissa tapahtuu -blogi muuttaa

Koska tämän blogin tarkoituksena on paitsi uutisoida ja raportoida Helsingin menoista, mutta myös osaltaan taustoittaa stadissa.fi -tapahtumaportaalin tietoja, totesimme, että on järkevämpää siirtää blogi sivuston yhteyteen. Tervetuloa siis jatkossa sinne. Uusia postauksia löytyy jo.

Blogin uusi osoite on:

www.stadissa.fi/blogi

Kirjoittanut Matias | joulukuu 11, 2008

RSO esittää keväällä oopperaa ja kantaesityksiä

Magnus Lindbergin ensimmäinen kuoroteos saa kantaesityksensä toukokuussa

Radion sinfoniaorkesterin kevätkauden huippuihin kuuluu maaliskuussa West Coast Kokkola Operan kanssa yhteistyössä toteutettava Alban Bergin Lulu. 1900-luvun oopperataiteen merkittävimpiin teoksiin kuuluva Lulu on kuultu maassamme vain kerran aikaisemmin. Kevätkauden muita kohokohtia ovat mm. kolme kotimaista kantaesitystä sekä huippupianisti Emmanuel Axin vierailu toukokuussa.

Lulun tv-taltiointi YLE Teemalla

”Suomi ei ole sivistysvaltio niin kauan kuin nykyjengi ei saa kuulla elävänä esityksenä Alban Bergin Lulua”, sanoo RSO:n ylikapellimestari Sakari Oramo. Musiikin historian suurimpiin viettelijättäriin kuuluvan Lulun tarinan ohjaa Leea Klemola ja päärooleissa ovat Anu Komsi (Lulu), Hilary Summers (kreivitär Geschwitz) sekä Hannu Niemelä (tohtori Schön). Kaapelitehtaalla nähtävistä esityksistä koostetaan tv-taltiointi, joka esitetään huhtikuussa YLE Teemalla. Oopperan ensi-ilta 7.3. lähetetään suorana YLE Radio 1:ssä.

Kolme kotimaista kantaesitystä

RSO kantaesittää kevätkaudella kolme Yleisradion tilaamaa teosta. Tammikuussa kuullaan nuoren polven säveltäjiin kuuluvan Paavo Korpijaakon orkesteriteos Amuse-bouche. Kansainvälisesti tunnetuimpiin säveltäjiimme lukeutuva Magnus Lindberg on puolestaan valinnut ensimmäistä kertaa teoksensa instrumentiksi kuoron. Kantaesityskonsertti 20.5. televisioidaan suorana YLE Teemalla. Kauden päätöskonsertissa kuullaan ensi kertaa Kirmo Lintisen pianokonsertto, jonka solistiosuuden tulkitsee orkesterin oma pianisti Jouko Laivuori.

Jukka-Pekka Saraste johtaa helmikuussa kaksi suurta orkesteriteosta – Edgar Varèsen Amerikka-inspiraatiosta kertovan Amériques’in ja Bartókin ainoaksi jääneen oopperan Ritari Siniparran linna. Ritarina laulaa Bartókin maanmies Peter Fried ja Judith-vaimon roolin tulkitsee ruotsalainen mezzosopraano Charlotte Hellekant.

Tammikuussa RSO vie yleisönsä jälleen mykkäelokuviin. Vuorossa on Chaplinin tunnetuin elokuva Nykyaika, johon hän itse sävelsi musiikin. RSO:ta johtaa arvostettu elokuvamusiikin uranuurtaja Carl Davis.

Pianon mestari Emmanuel Ax soittaa Mozartia

Maailman merkittävimpiä konserttilavoja kiertävä pianisti Emmanuel Ax vierailee RSO:n solistina toukokuussa ja tulkitsee Mozartin pianonkonserton nro 25. Muita kevätkauden huippunimiä ovat viulutaiteen kansainvälistä kärkeä edustavat Janine Jansen ja Leila Josefowicz. Kotimaisista eturivin nimistä RSO:n kanssa nähdään mm. Britteniä laulava tenori Topi Lehtipuu.

Huhtikuussa järjestetään jälleen Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertti, johon solistit valitaan koesoiton perusteella. Tämän jo 1950-luvulla luodun instituution kautta suuren yleisön tietoisuuteen ovat näin nousseet mm. Paavo Berglund, Esa-Pekka Salonen, Olli Mustonen, Jaakko Kuusisto, Anu Komsi ja Réka Szilvay.

Lähde: Rso

Kirjoittanut Matias | joulukuu 10, 2008

Shinedown YleX-keikalle Tavastialle

Yli kaksi miljoonaa levyä urallaan myynyt yhdysvaltalainen Shinedown saapuu helmikuussa omalle keikalleen Suomeen. Marraskuussa Disturbedin lämmittelijänä Helsingin Jäähallissa nähty amerikkalaisryhmä esiintyy YleX Live -keikalla Helsingin Tavastialla 1. päivä helmikuuta. Liput keikalle ovat jo myynnissä.

Vuosituhannen taitteessa Floridassa alkunsa saanut Shinedown julkaisi ensimmäisen levynsä ”Leave A Whisperin” vuonna 2003 ja debyytti myi lopulta Yhdysvalloissa platinaa. Kakkoslevy ”Us And Them” sekä etenkin viime kesänä julkaistu ”The Sound Of Madness” -albumi petasivat bändille sille povatun paikan parrasvaloissa. Billboard -listan sijalle kahdeksan ilmestyessään nousseelta ”The Sound Of Madness” -kolmoslevyltä irrotetut ”Devour” ja ”Second Chance” -singlet ovat tulleet myös suomalaisille tutuksi mm. Ylen, Radio Rockin, NRJ:n ja Voicen taajuuksilta.

Shinedownin Tavastian vierailu toteutetaan yhteistyössä radiokanava YleX:n kanssa, joka taltioi keikan ja lähettää sen myöhemmin kanavallaan.

Tarkemmat tiedot tästä.

Lähde: Live Nation


Kirjoittanut Matias | joulukuu 9, 2008

Tosca sadannen kerran Kansallisoopperassa

Siegwulf Turekin ohjaama, lavastama ja puvustama Tosca saa sadannen esityksensä Suomen Kansallisoopperassa, kun se palaa ohjelmistoon 13.12. Tämä ohjaus sai ensi-iltansa vuonna 1995 ja sen on nähnyt jo lähes 120 000 katsojaa. Se on useimmin esitetty uuteen oopperataloon tehty produktio.

Giacomo Puccinin traaginen ja tiivistunnelmainen Tosca on vedonnut yleisöön yli sata vuotta. Sen kantaesitys oli Roomassa vuonna 1900, ja Suomalaisessa oopperassa se esitettiin jo 19 vuotta myöhemmin. Suomen Kansallisoopperassa teos on eri produktioina nähty yli 400 kertaa.

Tänä talvena Cavaradossin roolissa vuorottelevat italialainen tenori Antonello Palombi ja Jyrki Anttila. Palombi teki debyyttinsä vuonna 1990 luutnantti Pinkertonin roolissa Madama Butterflyssa. Hän on vieraillut mm. Milanon La Scalassa, Rooman oopperassa, Venetsian Teatro La Fenicessä ja Berliinin Deutsche Operissa. Suomen Kansallisoopperassa Palombi on esiintynyt ylioppilas Des Grieux’n roolissa oopperassa Manon Lescaut vuonna 2005.

Toscan nimiroolissa vuorottelevat Päivi Nisula ja italialais-venäläinen Olga Romanko, joka on aiemmin laulanut Kansallisoopperassa Norman ja Patarouvan esityksissä. Poliisipäällikkö Scarpiana esiintyy Esa Ruuttunen. Toscan ohjannut Siegwulf Turek on suunnitellut myös lavastuksen, puvut ja valaistuksen.

Oopperan johtaa Kari Tikka. Tosca palaa Kansallisoopperan ohjelmistoon 13.12. Sadas esitys on torstaina 18.12.2008. Esityskieli on italia, tekstitys suomeksi ja englanniksi.
Juha Uusitalo joutuu perumaan esiintymisensä Toscassa sairauden vuoksi

Bassobaritoni Juha Uusitalo on joutunut perumaan esiintymisensä joulukuussa Toscassa hoitoa ja toipumisaikaa vaativan sairauden vuoksi. Hänen oli tarkoitus laulaa Scarpian roolissa viidessä esityksessä. Uusitalon sairastumisen vuoksi kaikissa esityksissä laulaa Esa Ruuttunen.

http://www.stadissa.fi/tapahtumat/8709
Uransa lopettava Hanoi Rocks soittaa viimeiset Suomen keikkansa keväällä 2009 Helsingin Tavastialla. Neljä keikkaa sijoittuvat pääsiäispyhien yhteyteen, 10.-12. huhtikuuta.

Katso Hanoin viimeisten keikkojen aikataulut Stadissa:

http://www.stadissa.fi/haku/hanoi

Kirjoittanut hoggusbloggus | joulukuu 8, 2008

Tuomaan markkinat espalla – varma Joulun merkki

Espalla tänään avautuneet Tuomaan markkinat tuovat taas rauhallista tunnelmaa joulukiireen keskellä säntäileville kaupunkilaisille. Nyt jo 15:nnen kerran järjestettävät käsityöpainotteiset myyjäiset tuovat tuovat tunnelmaa entisten punaisten muovitelttojen sijaan nyt myös puisissa puumökeissä. Joulumyyjäiset tuovat apua erityisesti pukinkonttiin käsin tehtyjä tuotteita sekä herkkuja etsiville. Kauppiaat on valittu painottaen kotimaisia käsitöitä ja herkkuja. Mukana on tällä kertaa 140 kauppiasta sekä yhdistyksiä mm. Suomen Pakolaisapu, Helsingin työttömät ja Amnesty International.

Mukana joulupukki ja tiernapojat

Joulupukki virittäytyy aattoillan ponnistukseensa markkinatunnelmissa. Tutun punahiipan voi tavata Tuomaan markkinoilla maanantaina 8. joulukuuta sekä viikonloppuna 13.–14. joulukuuta iltapäiväaikaan. Tiernapoikien esityksiä on tarjolla neljänä eri päivänä, ja markkinahumun keskellä voi kohdata myös posetiivarin. Vanhaan tapaan tarjolla on seppien työnäytöksiä.

Lähde: helsinki.fi

Kirjoittanut Matias | joulukuu 7, 2008

Koe Kiasma virtuaalisesti

Kiasmaan voi päästä oman työpöytänsäkin ääreltä tai vaikka kotisohvalta. Videopalvelu YouTubesta löytyy pikainen Kiasma-kierros.

No joo, ihan hauska juttu, mutta ehkä kannattaa kuitenkin käydä katsomassa paikka ihan oikeasti. Tällä hetkellä talossa on neljä näyttelyä: Pilviin piirretty, FULL HOUSE, Kim Levin ja Kuvan jälkeen.

Kirjoittanut Matias | joulukuu 6, 2008

Hyvää itsenäisyyspäivää!

flag_flickr_photodeus

Kuva: (CC) by Photodeus

Kirjoittanut Matias | joulukuu 5, 2008

Itsenäisyyspäivänä kaupungille

Jos vielä ei ole itsenäisyyspäiväksi menoa tiedossa eikä jaksa roikkua kotonakaan yksin, tarjoaa Helsinkin monenmoisia houkutuksia.

Musiikkipuolelta löytyy niin CMX:ää, YUP:tä ja PMMP:tä kuin HKO:takin. Urheilupuolella on hiljaista, mutta teatterin ystäville on tarjolla Talvisirkusta ja Smokkijätkiä ja messujen ystäville Naisten joulumessut Wanhassa satamassa.

Itsenäisyyttä voi juhlistaa myös koko kansan vastaanotolla Jääpuistossa, jossa kuullaan musiikkia laidasta laitaan niin DJ:n kuin live-orkesterinkin esittämänä.

Tarkemmat tiedot löydät täältä.

http://www.stadissa.fi/tapahtumat/8656

Kaksi hengästyttävän hienoa keikkaa Suomessa syksyllä 2008 soittanut The Wildhearts (UK) saapuu jälleen Helsingin Tavastialle perjantaina 20. helmikuuta 2009. The Wildheartsin johtohahmo, tällä hetkellä New Yorkissa vaikuttava Ginger lähettää faneilleen kuumia terveisiä:
“Emme malta odottaa, että saamme taas soittaa Helsingissä! Suomi tuntuu jo nyt The Wildheartsin uudelta kodilta. Ihmiset ovat todella cooleja ja rock’n'roll tuntuu olevan muurattu jokaisen klubin perustuksiin. Me tuomme mukanamme äärimmäisen volyymin, raa’at riffit ja rakkaat biisit, te tuotte mukananne bileet Tavastialle 20. helmikuuta! Siitä tulee “hotter than Helsinki”!”
The Wildhearts työstää parhaillaan seuraavaa, ensi kesän kynnyksellä ilmestyvää albumiaan. Viimeisin The Wildhearts -julkaisu on Suomessakin 20. lokakuuta 2008 ilmestynyt ”The Wildhearts – Live in the Studio” a film by Tim Smith -live-DVD.
DVD:llä bändi soittaa vuonna 2007 ilmestyneen The Wildhearts -nimeä kantavan ”valkoisen albumin” biisit livenä studiossa. Mukana on myös musiikkivideot biiseistä The New Flesh ja Destroy All Monsters.
The Wildheartsin Tavastian-keikan ennakkomyynti alkaa perjantaina 5.12. 2008
Liput toimituskuluineen alkaen 18,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (0,98 euroa/min+pvm) ja netistä http://www.tiketti.fi
ovelta 20 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

www.myspace.com/thewildhearts
www.thewildhearts.com

Lähde: Backstage Alliance

Vanhemmat artikkelit »

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.