Yli kaksi miljoonaa levyä urallaan myynyt yhdysvaltalainen Shinedown saapuu helmikuussa omalle keikalleen Suomeen. Marraskuussa Disturbedin lämmittelijänä Helsingin Jäähallissa nähty amerikkalaisryhmä esiintyy YleX Live -keikalla Helsingin Tavastialla 1. päivä helmikuuta. Liput keikalle ovat jo myynnissä.
Vuosituhannen taitteessa Floridassa alkunsa saanut Shinedown julkaisi ensimmäisen levynsä ”Leave A Whisperin” vuonna 2003 ja debyytti myi lopulta Yhdysvalloissa platinaa. Kakkoslevy ”Us And Them” sekä etenkin viime kesänä julkaistu ”The Sound Of Madness” -albumi petasivat bändille sille povatun paikan parrasvaloissa. Billboard -listan sijalle kahdeksan ilmestyessään nousseelta ”The Sound Of Madness” -kolmoslevyltä irrotetut ”Devour” ja ”Second Chance” -singlet ovat tulleet myös suomalaisille tutuksi mm. Ylen, Radio Rockin, NRJ:n ja Voicen taajuuksilta.
Shinedownin Tavastian vierailu toteutetaan yhteistyössä radiokanava YleX:n kanssa, joka taltioi keikan ja lähettää sen myöhemmin kanavallaan.
Tarkemmat tiedot tästä.
Lähde: Live Nation
Uusimmat kommentit